Ammatilliseen oppimiseen ei ole oikotietä

Vaikka rahoitusleikkausten sekä koulutusuudistuksen vaikutukset tuntuvat kaikkialla maassamme, nousee maaseutualueiden kohdalla esiin sellaisia kysymyksiä, jotka vaativat oman huomionsa. Maantieteelliset välimatkat, yritysten rajallinen lukumäärä sekä työelämään tulevien ikäluokkien pieneneminen heijastuvat oppilaitosten toimintaan, nuorten kouluttautumismahdollisuuksiin sekä yritysten toimintaan koulutustyöpaikkoina erityisesti maaseutualueilla.

Maaseudun nuoret ja ammatilliset oppimisympäristöt

Päästäksemme tutkimuksellisesti kiinni työelämässä oppimiseen ja oppimisympäristöihin, valitsimme tutkimuksen kohteiksi eri puolilta Suomea kolme oppilaitosten yksikköä, jotka kaikki sijaitsivat maaseutukunnissa. Haastattelimme näissä yksiköissä opiskelevia nuoria, oppilaitosten opettajia ja muuta henkilökuntaa sekä elinkeinoelämän edustajia sellaisista lähialueen pk-yrityksistä, jotka toimivat kyseisten oppilaitosten yhteistyökumppaneina. Kiinnostuksen kohteena oli erityisesti se, millaisia ovat laadukkaat ammatilliset oppimisympäristöt ja miten työelämässä tapahtuvaa oppimista voidaan edistää ja kehittää maaseudun pk-yrityksissä.

Haastatelluilla opiskelijoilla oli vaihtelevia kokemuksia työelämässä tapahtuvasta oppimisesta. Työpaikoilla saatu ohjaus ja tehtävien monipuolisuus vaihtelivat, mutta siitä huolimatta moni opiskelija totesi, että työelämässä oppii paremmin kuin oppilaitoksessa. Tämän voi tulkita siten, että vasta työpaikoilla opiskelijat havaitsevat, miten koulussa opittuja tietoja ja taitoja voi hyödyntää.

Haastatellut opiskelijat olivat löytäneet itselleen työssäoppimispaikan, mutta he kertoivat joillain opiskelutovereillansa olleen tässä vaikeuksia. Syiksi kerrottiin muun muassa yritysten vähäinen määrä alueella, yksittäisiin yrityksiin kohdistuva opiskelijapaine sekä työpaikan etäisyys oppilaitoksesta tai opiskelijan asuinpaikasta. Kulkeminen työssäoppimispaikkoihin olikin aihe, johon palattiin toistuvasti myös opettajien haastatteluissa. Etenkin ne opiskelijat, joilla ei ollut ajokorttia, kulkivat linja-autoreittien ehdoilla tai esimerkiksi kimppakyydeillä. Toisaalta opiskelijat ovat tottuneita pitkiin välimatkoihin ja joustaviin liikkumisjärjestelyihin. Joustavuutta vaaditaan myös oppilaitoksilta ja yrityksiltä, kun esimerkiksi työssäoppimisjaksoja sovitellaan linja-autoaikataulujen mukaan. Esimerkkejä kuultiin myös siitä, kuinka jotkut opiskelijat olivat joutuneet luopumaan itseään eniten kiinnostavasta työssäoppimispaikasta ja tyytymään itseään lähempänä olevaan vaihtoehtoon.

Liian vähän läsnäoloa, liikaa vastuuta?

Haastateltujen nuorten keskuudessa välimatkoja enemmän huolta kuitenkin aiheuttivat lähiopetuksen ja opettajien läsnäolon väheneminen sekä ajoittain liian painavaksi koettu vastuu omista opinnoista. On ilmiselvää, että opettajien läsnäoloa kaivataan. Oppilaat kuitenkin tekevät eron oppilaitosympäristön ja työpaikan välille: opettajan täysipainoinen läsnäolo koulussa koetaan erityisen merkittäväksi. Myös se koetaan tärkeäksi, että opettaja käy katsomassa, miten työpaikalla sujuu. Opiskelijat eivät silti erityisemmin osaa kaivata, että opettajat olisivat nykyistä enemmän läsnä työpaikoilla, mikäli työpaikkaohjaus on toimivaa ja opiskelija kokee kuuluvansa työyhteisöön. Tilanne tosin muuttuu, jos työyhteisö ei tue ja opasta riittävästi.

Hyvältä työssäoppimispaikalta ei odoteta ihmeitä, vaan opiskelijat ovat tyytyväisiä normaaliin ja kunnioittavaan työpaikan ilmapiiriin ja siihen, että he saavat tehdä monipuolisesti oman alansa töitä. Toki tämä ilmenee myös käänteisesti: yrittäjien mukaan osalla opiskelijoista on ongelmia sisäistää työpaikan käytäntöjä, ja töihin esimerkiksi tullaan myöhässä eikä poissaoloista ilmoiteta. Yrityksissä toivotaankin, että työelämän pelisääntöjä olisi jo opittu ennen työssäoppimisjakson alkamista.

Oppimista tapahtuu, kun ohjaaja jakaa omaa tietotaitoaan. Opiskelijan oivaltaessa, millä tavalla asioita työelämässä tehdään ja miten ratkotaan vastaantulevia ongelmia, hän myös tuntee oppivansa. Kukaan haastatelluista opiskelijoista ei maininnut, että maaseudulla toimivat yritykset eivät olisi kyllin laadukkaita verrattuna esimerkiksi suurten kaupunkien yrityksiin tai että he jäisivät ilman kunnollisia työelämäkokemuksia sen takia, että asuvat ja opiskelevat maaseudulla.

Haastatellut opiskelijat eivät pääsääntöisesti suhtautuneet työssäoppimispaikkoihin siten, että he olisivat suunnitelleet tulevaisuuttaan yksinomaan niiden varaan, vaan niihin on menty oppimaan tarvittavat asiat tai on menty sinne, minne on päästy. Kyse on enemmänkin siitä, että kiinnostus alaa kohtaan motivoi, ei yksittäinen yritys sinänsä. Toki sellaiset yritykset, joissa tiedetään olevan myönteinen suhtautuminen opiskelijoita kohtaan ja toimivat käytännöt oppilaitoksen kanssa, saavuttavat suosiota opiskelijoiden keskuudessa.

Tutkimusta varten haastateltiin opiskelijoita, joiden opinnot etenivät hyvin. Tästä huolimatta osa haastatelluista nuorista koki, että heillä on liikaa vastuuta omista opinnoistaan. Esimerkiksi eräs haastateltava totesi rehellisesti, että hän voisi tehdä lähes kaikki opintonsa netissä, mutta itsenäiseen opiskeluun on vaikea saada otetta. Myös haastateltujen yrittäjien keskuudessa tuotiin esiin huoli siitä, pystyvätkö nuoret kantamaan riittävästi vastuuta opintojensa etenemisestä ja tuetaanko heitä riittävästi. Nämä havainnot kertovat osaltaan siitä, että opettajan tai muun ohjaavan henkilön läsnäololla on erittäin suuri rooli oppimisen kannalta, eivätkä esimerkiksi digitalisaatio ja virtuaaliset oppimisympäristöt voi kokonaan korvata kädentaitoja, käytännön osaamista ja sosiaalisia taitoja vaativilla aloilla kasvokkaista opetusta ja työkohteen kanssa vuorovaikutuksessa tapahtuvaa oppimista.

Haastatteluun osallistuneet eivät olleetkaan vakuuttuneita, että digitalisaation avulla voitaisiin ratkaista esimerkiksi maaseudun pitkiin välimatkoihin liittyviä ongelmia. Niin opettajat, opiskelijat kuin haastatellut yrittäjätkin olivat varsin yksimielisiä mieltä siitä, että digitaaliset välineet lähinnä tukevat oppimista ja että verkko-oppimisympäristöt soveltuvat ensi sijassa opinnoissaan pidemmälle edenneille. Ammatillista osaamista ei siis saavuteta niinkään verkkoympäristössä, vaan käytännössä tekemällä ja ammattikäytäntöihin osallistumalla. Kyse on toisaalta siitä, että erilaiset virtuaaliset oppimisympäristöt kehittyvät jatkuvasti paremmiksi ja että ne vähitellen sulautuvat osaksi fyysisiä oppimisympäristöä sekä opetuskäytäntöjä.

Valmiuksia yksilöille ja alueille tulevaisuuden työelämään

Kuva: Timo Suutari.

Maaseudulla sijaitsevilla ammatillisten oppilaitosten yksiköillä on merkitystä sekä nuorten elämänvalintojen ja tulevaisuudenmahdollisuuksien että alueellisten ja paikallisten työmarkkinoiden toimivuuden kannalta. Koulutuksenjärjestäjiä ja yrityksiä kohtaan on odotuksia, jotka vaikuttavat olevan eri osapuolille osittain epäselviä. Oppilaitokset ja työelämä nähdään yhä toisistaan erillisinä siitä huolimatta, että monilla oppilaitoksilla ja yrityksillä on tiiviit yhteistyösuhteet ja että koulutusuudistuksen ydinajatuksena on oppimisympäristöjen näkeminen yhtenä kokonaisuutena. Meneillään olevat muutokset vaativat uudenlaista asennoitumista ammatilliseen koulutukseen myös yrityksiltä, sillä kilpailussa osaavasta työvoimasta pärjäävät parhaiten ne yritykset, jotka osaavat tehdä yhteistyötä koulutuksenjärjestäjien kanssa. Opetuksen ja oppimisen vastuiden täytyy olla selkeitä kaikille osapuolille. Tämä vaatii yritysten ja koulutuksenjärjestäjien välistä avointa yhteistyötä, jolloin molemmilla osapuolilla on mahdollisuus myös oppia uusia asioita.

Ammatillisessa oppimisessa ei ole löydettävissä oikotietä, vaikka oppimisen painopistettä siirretäänkin entistä enemmän työelämässä ja yrityksissä tapahtuvaan oppimiseen. Opetus ja ohjaaminen vaativat resursseja, tapahtuipa oppimista sitten oppilaitosten luokkahuoneissa, yritysten tiloissa tai virtuaalisissa oppimisympäristöissä. Opiskelijat tarvitsevat tukea opintojen eteenpäinviemiseen ja omien tulevaisuudentavoitteiden selkeyttämiseen. Nuoret eivät välttämättä hahmota yksittäisen tutkinnonosan merkitystä oman oppimisensa kannalta. Opettajien rooli korostuukin, mitä yksilöllisempiä opintopolut ovat. Oppilaitoksen ja opettajien tehtävänä on hahmottaa kokonaisuuksia ja viime kädessä huolehtia siitä, että opiskelija oppii ne asiat, joita hän tarvitsee pärjätäkseen ammatissaan. Mutta samalla täytyy huolehtia myös siitä, että opiskelijalle rakentuu valmiuksia jatkaa tulevaisuudessa opintopolkuaan.

Kirjoitus perustuu Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten oppimisympäristöjen yhteiskehittäjinä (NAPPIS) -hankkeeseen, joka on yksi vuonna 2018 rahoitetuista nuorisoteemaan keskittyvistä tutkimus- ja kehittämishankkeista.

Hankkeen alustavia tuloksia voit käydä katsomassa ja kuuntelemassa myös videosta, joka löytyy Helsingin yliopiston videojulkaisukanava Unitubesta - katso lisää.

Kuva: @maaseutuverkosto, Contum Oy.