Entä jos vapaaehtoisia ei olisi?

Yhdistysten kanssa työtätekevänä ja niissä henkilökohtaisesti toimivana usein tulee pohtineeksi yhdistys- ja muun vapaaehtoistoiminnan roolia sekä vaikuttavuutta suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomessa vapaaehtoistyön määräksi arvioidaan noin 224 miljoonaa tuntia vuodessa. Kun tuo tuntimäärä jaetaan meidän kaikkien suomalaisten kesken, sylivauvoista aina vanhuksiin, saamme siitä noin työviikon tunnit jokaiselle meistä. Jos annamme tuolle työpanokselle arvoksi EU-hankkeissa käytettävän talkootyön arvon 20 euroa tunnissa, summa onkin todella hulppea, nimittäin lähes 4,5 miljardia euroa!

Monissa toiminnoissa vapaaehtoistyön rooli on niin suuri, että jos se puuttuisi, niin kyseisiä toimintoja tuskin edes olisi. Sillä mistäpä sellaiset rahat löydettäisiin, jolla tarvittava työpanos tuotetaan palkkatyönä. Harva kyseisiä harrastus- ja muita toimintoja käyttävistä pystyisi maksamaan niitä maksuja, joita noiden toimintojen tuottaminen ilman vapaaehtoisten tekemää panosta aiheuttaisi. Monen suuren tapahtuman, kuten Okra-maatalousnäyttelyn tai Jukolan viestin, järjestäminen tuskin olisi mahdollista ilman isoa vapaaehtoisten joukkoa. Maaseudulla Suomen yli 700 sopimuspalokuntaa hoitavat lähes kaikki palo- ja pelastustoimen tehtävät. Mutta miten teemme näitä asioita näkyviksi, sillä usein vain numeroin, mieluiten euroin, kerrottu tulee ymmärretyksi?

Tiedän toki, että jonkin verran vapaaehtoistyötä on tutkittu, mutta olen jäänyt kaipaamaan kokonaisvaltaisempaa tarkastelua asiaan. Vapaaehtoistyön yhteiskunnallinen vaikuttavuus ja merkitys ansaitsivat tulla nostetuksi kunnolla esille. Vapaaehtoistyön kenttä on laaja, vertaistuesta kulttuuritoimintaan ja erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Näin ollen tehtävä ei varmastikaan ole helppo, ja onhan vapaaehtoistyöstä hyötyvien joukkokin laaja sekä moninainen. Näin voi sanoa, sillä vapaaehtoistyönä tuotettujen toimintojen käyttäjien ja yhteiskunnan ohella myös vapaaehtoistyötä tekevät saavat itselleenkin kyseisestä toiminnasta jotain, tai näin ainakin soisi tapahtuvan. Ovatpa ne vaikutuksetkin siten perin moninaisia, suurelta osin laadullisiakin. Toivottavasti tähän tutkimusaiheeseen sen haastavuudesta huolimatta joku kuitenkin tarttuu.

Toinen tähän aihepiiriin liittyvä kehittämiskohde mielestäni on vapaaehtoistyötä tekevien jaksamisesta huolehtiminen. Tutun kylätoimijan sanat ”kaikki sanovat, että tule Juha, mutta kukaan ei sano, että syö Juha” jäivät aikoinaan mieleen. Näinpä juuri. Muistammeko huomioida vapaaehtoistyötä tekeviä riittävästi, emmekä pidä heidän mukana oloaan ja panostaan itsestäänselvyyksinä? Vapaaehtoistoiminnan parissa tuskin pystytään tarjoamaan liian monia talkookahveja tai muita pieniä ”kökkäväen” huomioimisia. Sillä vapaaehtoistoimija on huomioimisensa ansainnut!

Kuva: Maaseutuverkosto, Heli Sorjonen