Etäopetus on myös aluekehittämisen asia

Sodankylän kaavailut herätti tuntoja jo uutisoinnissa (lkatso: YLE 17.12.2019). Suunnitelmaan sisältyvistä tulkinnanvaraisuuksista huolimatta pidän tätä tärkeänä avauksena, sillä etäopetus perusopetuksessa on asia josta pitää pystyä käymään sivistynyttä keskustelua – niin opetukseen liittyen kuin aluekehittämisen kannalta, mihin tässä kirjoituksessa erityisesti tartun.

Tärkeitä kysymyksiä pohdittaviksi

Sodankylän avaus nostaa esille olennaisia kysymyksiä niin kunnan autonomiasta ja asiantuntemuksesta opetuksen järjestämisessä, kuin siitä mitä uusia vaihtoehtoja ylipäätään on järjestää opetus säästöpaineen alla ilman, että kouluverkkoon kajotaan.

OAJ on syystä huolissaan todellisista motiiveista, opetuksen laadusta, tasa-arvosta ja etäopetukseen parhaiten soveltuvista aineista. Tarkoitusperien verhoamisellahan on kouluverkkokeskustelussa pitkät perinteet, mitä kuvaa hyvin jo kaikki kekseliäät tavat ilmaista lakkautuskeskustelu kouluverkon tarkistukseksi, järkeistämiseksi tai vaikka tulevaisuuden oppimisympäristön suunnitteluksi. Sodankylässä sanotaan suoraan, että kyse on rahastakin.

Reagointi Sodankylän avaukseen kertoo puolestaan toisesta pitkästä perinteestä eli siitä miltä kunnissa käytävä koulukeskustelu yleensä näyttää: vaihtoehtoja ei nähdä tai niistä ei haluta keskustella. Toivon olevani tällä(kin) kertaa väärässä.

Tulevaisuuden oppimisympäristö

Tämän päivän digiyhteiskunnassa ja tekoälyn aikakaudella elettäessä pitäisi viimeistään puhua perusopetuksen osaltakin älyratkaisuista.

Omat haasteensa toki on, mutta on myös pelit ja pensselit valmiina sekä kokemusta ja apua tarjolla. Verkko-opetus on arkea toisesta asteesta eteenpäin eikä etäopetus ole uutta perusopetuksessakaan (mm. Koli, Laipinjärvi-Eskola tai suuret kaupungit). Tietoa löytyy (mm. www.etäopetus.fi) ja digituutorit ovat kouluilla tuttuja.

Oppilas ei voi etäopiskella itsekseen kotosalla, etäopetus vaatii vähintään avustajan luokkaan ja koululaiset tarvitsevat yhteisön ja ystäviä. Kyllä. Harva etätyötä tekeväkään haluaa olla etäällä joka päivä. Mutta kyse ei olekaan hypystä äärilaitaan, vaan halusta etsiä sopiva kompromissi: annetaan osa opetuksesta etänä koululla, kyläkoulu (tai joku muu tila) toimii osan viikosta ”satelliitteina” tai mitä ikinä.

Opetukseen ei sovi ”vain tarvittaessa” -järjestely, mutta muista vaihtoehdoista voi aloittaa ja niitä varmasti löytyy. Pitää vain (jälleen) päästä ”joko-tai” -asenteesta ”sekä-että”-otteeseen.

Monimuotoinen maa tulevaisuudessakin

Etäopetus on myös aluekehittämisen asia. Olennaista on nähdä ja ymmärtää mitä etäopetuksella voidaan saavuttaa tässäkin mielessä. Meillä on monimuotoisen maantieteen maa, jossa on vielä fyysistä kouluverkkoa minkä varaan sähköistä kouluverkkoakin voi virittää. Ja nimenomaan siten, että opetuksen ohella palvellaan myös paikallista kehittämistä paikasta riippumattomin konstein.

Etäopetukseen sisältyvien mahdollisuuksien tarkastelulla ja pullonkaulojen perkaamisella on mahdollista saavuttaa esimerkiksi se, että kouluverkko säilyy kattavana mahdollisimman pitkään, paikallinen elinvoimaisuus ymmärretään ja ennen kaikkea, että lapsille tulee vähemmän bussissa istumista.

Tullaan ylipäätään nykyistä viisaammiksi ja valmiimmiksi tässä asiassa. Keneltä se on pois, että keskustellaan?