Haluammeko kotimaista luonnonkalaa juhannuspöytään myös tulevaisuudessa?

Luonto

Kotimainen rannikkokalastuksemme on joutunut kriisiin. Hylje- ja merimetsokantojen moninkertaistuminen Itämerellä on johtanut kutistuvien saaliiden kierteeseen, jonka tuloksena meriluontomme uhanalaisin nisäkäs on ammattikalastaja: rannikkokalastuksessa heitä on jäljellä enää muutama sata.

Asioiden suhteuttaminen

Itämeren kymmenet tuhannet hylkeet syövät noin 100 miljoonaa kiloa kalaa vuodessa (Luonnonvarakeskuksen mukaan harmaahylje syö noin seitsemän kiloa kalaa päivässä). Suomalaisten rannikkokalastajien saalis on tästä noin kaksi prosenttia. Kalatuotteidemme vaihtotase on noin 350 miljoonaa euroa tappiolla ja tavallisimmin juhannuspöytäämme ui Norjan lohi tai Venäjän sei.

Suomalaiset kalatalouden toimintaryhmät kuulevat kalastajien kasvavan hädän bottom-up –kehittämistyössään päivittäin. Etelä-Suomen kalatalousryhmän johdolla on koottu kaikista Itämeren alueen EU-maista Baltic Sea Seal & Cormorant -hankekonsortio. Tavoitteena on tutkia kasvavien hylje- ja merimetsokantojen vaikutukset ammattikalastukseen ja kotimaisen kalan saatavuuteen eri osallistujamaissa sekä tunnistaa ja jakaa hyviä käytäntöjä vahinkojen vähentämiseksi.

Hylje- ja merimetsokannoista aiheutuvat tulonmenetykset merkittäviä

Kalastajahaastatteluiden alustavien tulosten mukaan tulonmenetykset ovat etelärannikollamme 40-60 prosenttia alueesta riippuen. Hylkeet syövät kalaa verkoista niin että syksyisestä verkkokalastuksesta parhaana kuha- ja siikakautena on tullut käytännössä mahdotonta. Moni kalastaja on luopumassa verkkokalastuksesta kokonaan, jonka merkitys on ollut noin 35 prosenttia vuotuisesta pyynnistä. Myös rysien suuaukoilta hylkeet ovat oppineet napsimaan helppoja saaliita. Turvatakseen elinkeinonsa kalastajien ainut keino on ollut lisätä pyydysten määrää. Kotkalainen kalastaja kertoi pyyntiponnistuksensa olevan nyt jopa kahdeksankertainen vuoteen 1997 verrattuna, mutta kokonaissaalis on kuitenkin pienempi.

Kestävän luonnonvarojen hoitosuunnitelma Itämeren alueelle

Hyljekarkottimet ja hyljesietopalkkiot eivät ratkaise ongelman juurisyitä, vaan maahamme tarvitaan Itämeren harmaahylkeen, Perämeren norpan ja merimetson kannanhoitosuunnitelma vastaavasti kuin maalla eläville riistaeläimille. Jos hirvikantaamme arvioitaisiin samoin kuin hyljekantaa, metsästys rajattaisiin minimiin ja kaikille metsäisille tieosuuksille määrättäisiin 40 km/h nopeusrajoitus. Kaadon sattuessa hirvi pitäisi haudata monttuun – hylkeen moninaisilla arvotuotteilla kun ei ole tällä hetkellä minkäänlaisia markkinoita EU:n hyljetuotekauppakiellon johdosta.

Kysymys kuuluu, saisimmeko yhteistyössä valmisteltua hylkeet, kalastajat ja kotimaisen kalan kuluttajat huomioon ottavan sekä ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän luonnonvarojen hoitosuunnitelman Itämeren alueelle. Se on myös keskeinen osa maamme biotalousstrategiaa ja sinisen biotalouden kehittämistä.