Iloa ja yhteisöllisyyttä

Jatkuvaan muutokseen sopeutuminen tuntuu tulleen osaksi perusarkea. Samalla pyrimme ennakoimaan tulevia muutoksia ja varautumaan niihin, olivat muutokset sitten henkilökohtaisia tai maailmanlaajuisia. Elämä saattaa tuntua entistä epävarmemmalta. Päässä voi pyöriä kysymys, mikä on nyt normaalia arkea. Olemmeko tulossa johonkin uuteen normaaliin, josta emme vielä tiedä? Voiko enää puhua ”normaaliajasta” vai onko normaaliaika mennyttä maailmaa?

Missä määrin voimme vaikuttaa elämän kulkuun? Arjen ristiriita on se, että toisaalta haluamme tarttua hetkeen, Carpe diem, ja siihen usein jopa kehotetaan. Toisaalta tiedämme, että on viisautta ennakoida ja varautua, olla koko ajan varpaisillaan ja odottavalla kannalla. Odottaen mitä? Jotain tapahtuvaksi? Jotain mukavaa vai jotain pelottavaa?

Me suomalaiset olemme aika tottelevaista kansaa. Monessa kodissa on 72 tunnin kotivara, varautumispaketti, joka sisältää vettä, pattereita, kuivamuonaa ynnä muuta. Joditabletteja ostetaan kotiapteekkiin, vaikkei olisi tarvettakaan. Varaudumme syksyllä talven tuloon ja liukastumiseen ja kaiken aikaa pahan päivän varalle, joka saattaa vaania nurkan takana. Puhumattakaan ikääntymisen ja eläkeajan ennakoimisesta.

Jostain löytyy rauhallinen tasapaino ja kultainen keskitie. Se on turvallisuutta ja tuttuutta arjessa, jossa muutoksiin vastataan konkreettisella yhdessä tekemisellä. Se lieventää ahdistusta ja tutkimustenkin mukaan toisen auttaminen tekee onnelliseksi.

Kun oma konkreettinen kotivara on kunnossa, kannattaa pohtia, missä kunnossa on henkinen kotivara. Onko akut ladattu sekä puhelimessa että mielessä? Muistetaan tankata iloa ja yhteisöllisyyttä, säästetään vettä ja energiaa, mutta ei säästetä ketään hengiltä. Jokaista tarvitaan, otetaan kokemuspääoma tarkasti yhteiseen käyttöön ja yhteiseksi hyväksi. Varotaan ikäviisauden hävikkiä ja jaetaan tietoa ylisukupolvisesti.

Eipä unohdeta ilon huoltovarmuutta. Kaikkien mestarivarautujien esikuva löytyy Veikko Huovisen kirjasta Hamsterit (1957). Hamsteri kuvailee kaverilleen Rurikille: ”Kuvittele mielessäsi nämä pitkät hyllyt täyteen kaikenlaisia herkkuja ja laarin isompi osa perunoiden peittämäksi ja pienempi lokero kukkuroilleen lanttuja, porkkanoita ja punajuuria… Ja vaikka miten mielen myrskyt raivoavat ja vaikka kuinka olisit allapäin, kuomaseni, niin tule silloin tänne, vedä henkeesi lantuntuoksua tai kurkista suolakurkkupurkkiin, ja kas ihmettä, mielesi tyyntyy ja rauhaisa, harras lämpö täyttää olemuksesi.”

Kuva: @maaseutuverkosto, Heli Sorjonen