Maallemuuttobuumi on hiipunut vuonna 2022

Tässä kirjoituksessa tarkastellaan kuntien välisen nettomuuttoliikkeen kuukausittaista kehitystä alueiden maaseutumaisuutta ja kaupunkimaisuutta kuvaavissa kuntaluokissa vuosina vuodesta 2004 aina vuoden 2022 elokuuhun asti. Tarkastelemme koronapandemian ja Ukrainan kriisin vaikutuksia maaseutualueiden nettomuuttoliikkeeseen kuvailevan analyysin keinoin. Paikkatietopohjaisessa kuntaluokituksessa kunnat jaetaan kaupunkeihin (55 kuntaa), kaupunkien läheiseen maaseutuun (55), ydinmaaseutuun (121) ja harvaan asuttuun maaseutuun (79).

Kirjoitus on jatkoa 24.11.2020 julkaistulle blogikirjoitukselle, joka käsitteli koronapandemian myötä syttyneen maallemuuttobuumin eriyttävää vaikutusta maaseutukuntiin. Jälleen tarkastelemme kuntien välistä nettomuuttoliikettä trendillä, joka kuvaa pitkän aikavälin suhdannevaihtelua nettomuuttoliikkeessä. Trendin tarkastelu on perusteltua, koska kuukausiaineistossa nettomuuttoon liittyy voimakasta kausi- ja satunnaisvaihtelua. Näiden vuoksi lyhyillä aikajaksoilla nettomuuttoliikkeen pidemmän aikavälin kehitys voi hukkua kausivaihtelun aiheuttamaan kohinaan eli satunnaisvaihteluun.

Ukrainan kriisin kiihdytti maallemuuttobuumin hiipumista

Kuntien välisen nettomuuttoliikkeen trendissä on tapahtunut vuonna 2022 suuria muutoksia. Positiivinen trendi on taittunut kaikissa maaseutuluokissa ja se on laskenut koronapandemiaa edeltävälle tasolle. Taittuminen tarkoittaa, että maaseutukunnissa muuttoliikkeestä johtuva väestön vähentyminen on kiihtynyt Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen. Erityisen selvästi muutos on iskenyt ydinmaaseudulle ja kaupunkien läheiselle maaseudulle, joissa trendi on lokakuussa 2022 alempana kuin kertaakaan aiemmin vuodesta 2004 alkavassa aikasarjassa. Harvaan asutulla maaseudulla muutos ei ole yhtä voimakas, mutta trendi on palautunut koronapandemiaa edeltäneelle tasolle. Ydinmaaseudulla nettomuuton trendin muutos ei ole koskaan aiemmin ollut yhtä jyrkkä.

Kaupungeissa nettomuuttoliikkeen trendi on voimistunut Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen ja palautunut samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa. Kaupunkien muuttovoitto on siten yhtä suurta kuin voimakkaan kaupungistumisen vuosina 2018 ja 2019. Kaupungistuminen onkin Suomessa palannut merkittäväksi aluekehitystä muokkaavaksi ilmiöksi pandemian aiheuttaman poikkeustilanteen jälkeen. Trendikäyrässä herättää huomiota myös se, että muutokset nettomuuttoliikkeen trendissä eivät ole koskaan aiemmin olleet yhtä suuria kuin kuluneen vuoden aikana.

Laskevan nettomuuttoliikkeen trendin yhteydessä myös muuttovoittoisten kuntien lukumäärä on laskenut merkittävästi Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen. Kun koronapandemian aikana maaseutumaisista kunnista 87 oli nettomuuton trendin perusteella muuttovoittoisia, on Ukrainan kriisin aikana näitä kuntia ollut vain 68. Ukrainan kriisin puhjettua nettomuuttoliikkeen trendi on ollut muuttovoittoinen 25 kaupunkikunnassa. Siten kokonaisuudessaan Suomessa kunnista alle kolmasosassa kuntia on nettomuuton trendi ollut muuttovoittoinen.

Muutokset nettomuuttoliikkeen trendissä heijastuvat myös trendistä laskettuihin muuttovoittoihin ja -tappioihin. Koronapandemian aikana maaseutumaiset kunnat saivat nettomuuton muuttovoitoista 21 prosenttia, kun kaupunkien osuus oli 79 prosenttia. Ukrainan kriisin aikana luvut muuttuivat merkittävästi, sillä maaseutukuntien osuus muuttovoitoista on sen myötä laskenut 13 prosenttiin. Poikkeuksellista koronapandemian aikana oli, että valtaosa muuttotappioista, 62 prosenttia, oli peräisin kaupungeista. Maaseutumaisten kuntien osuus oli tällöin vain 38 prosenttia. Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen tilanne kääntyi jälleen päälaelleen: 39 prosenttia muuttotappioista oli trendistä peräisin kaupungeista ja 61 prosenttia maaseutumaisista kunnista.

Kriisit heijastuvat muuttoliikkeeseen

Kuluneen vuoden aikana on siirrytty kriisistä toiseen – pandemiasta energiakriisiin. Samanaikaisesti nettomuuttoliikkeen ympäristöissä on siirrytty hajaumista suosivasta ääriympäristöstä keskittymistä suosivaan ääriympäristöön. Tämän vuoden kehitystä kuntien välisen nettomuuttoliikkeen trendissä ei siten pidä tulkita ajallisena jatkumona. Tulkinnoissa on muutenkin oltava varovainen, sillä nettomuuttoliikkeen tilastot eivät esimerkiksi kerro tarkemmin, millaisista muuttajaryhmistä tilasto koostuu.

Koronapandemian alkaessa kaupungit menettivät houkuttelevuuttaan asuinpaikkana varsin nopeasti. Koronavirus levisi aluksi kaupungeissa ja se johti nopeasti tilanteeseen, jossa toimintojen keskittymisestä ei syntynyt etua viruksen leviämistä vastaan taisteltaessa. Suomessa väestön hajautumisen mahdollistivat usean suomalaisen käytössä olevat vapaa-ajan asunnot, laajalle levinnyt digi-infrastruktuuri sekä pandemian aikana pakotetusti otettu digiloikka, jotka mahdollistivat entistä useammalla työskentelyn tai opiskelun kotona tai vapaa-ajan asunnolla. Digiloikka muutti työn tekemisen ja opiskelun paikkoja, ja tuki näin maaseutuasumisen yleistymistä.

Ukrainan sodan puhjettua maaseutukuntien nettomuuttoliikkeessä näkyvät paitsi koronapandemian päättyminen ja siihen liittyvien muuttoliikevirtojen palautuminen, myös energiakriisin vaikutukset. Merkittävästi noussut energian hinta lisää erityisesti maaseudulla asumiskustannuksia suhteessa kaupunkialueisiin. Keskimäärin pidemmät työssäkäyntimatkat ja asiointimatkat palveluihin sekä ikääntyneempi asuntokanta nostavat asumiskustannuksia maaseudulla korkeampien liikkumiskustannuksien ja lämmityskustannuksien vuoksi. Korkeat asumiskustannukset todennäköisesti hillitsevät nyt muuttoliikettä maaseudulle ja kaventavat asumismahdollisuuksia maaseudulla.

Miten maallemuuttobuumi syntyisi uudelleen?

Vaikka muutokset nettomuuttoliikkeessä ovat kuluneen vuoden aikana olleet maaseutukunnissa rajuja, ihmisten maaseutuasumiseen liittyvät mieltymykset tuskin ovat muuttuneet yhtä rajusti. Kriisit ovat osoittaneet, että muutokset yhteiskunnassa ovat nopeita ja äärimmäisiä. Niinpä nettomuuttoliikkeen tilastoista ei vielä näy, millaisen jäljen koronapandemia on jättänyt kuntarakenteen kehitykseen. Aluekehityksen ollessa tempovaa, on perusteltua pohtia, miten maallemuuttobuumi voisi puhjeta uudelleen.

Vastauksia etsiessä on arvioitava, missä määrin koronapandemian aikana otettu digiloikka jää pysyväksi ja toisaalta, miten maaseutukunnissa onnistutaan digitalisaation hyödyntämisessä ja erityisesti liikkumistarvetta vähentävien digitaalisten palvelujen kehittämisessä. Avainasemassa on myös se, miten digi-infrastruktuuria pystytään parantamaan, ja se, miten arjen elämisessä tarvittavia nykyisiä fyysisiä palveluverkkoja pystytään säilyttämään. Näiden lisäksi on tehtävä työtä laadukkaan asumisen tarjonnan kehittämiseksi.

Luetellut toimenpiteet ylläpitävät ja luovat asumismahdollisuuksia maaseudulle. Ne ovat vaikuttavia myös nykyisessä ääriympäristössä ja parantavat siten maaseudulla jo asuvien ihmisten tilannettakin.