Maaseudun valokuituinvestoinnit – kohti kansallista projektia?

Digitalisaation edetessä ja palveluiden siirtyessä yhä enenevässä määrin verkkoon, tarve nopeille tietoliikenneyhteyksille korostuu entisestään myös harvaan asutuilla alueilla. Tarve on noussut esille myös koronakriisin yhteydessä. Yhteyksien kehittämiseksi tarvitaan kuitenkin uusia toimintamalleja, perinteiset sektori- ja toimialarajat ylittävää yhteistyötä sekä julkista tukea yhteyksien kehittämiseksi.

Julkinen tuki keskeistä valokuiturakentamisessa

Julkisen tuen merkitys nopean kiinteän laajakaistaverkon rakentamisessa maaseutualueille on ollut erittäin suuri, koska ilman tukea monet alueet olisivat edelleen vailla yhteyksiä. Laajakaistatukilain tultua voimaan vuoden 2010 jälkeen hankkeissa on rakennettu noin 22 000 verkkokilometriä ja verkkojen alueella on myyty 37 500 liittymää. Julkista tukea rakentamiseen on myönnetty noin 92 miljoonaa euroa.

Merkittävistä tuloksista huolimatta valokuiturakentaminen on kuitenkin edennyt odotuksia hitaammin, eikä rakentamiselle asetettu poliittisia tavoitteita tasavertaisesta pääsystä ja mahdollisuudesta käyttää nopeita tietoliikenneyhteyksiä ole Suomessa saavutettu. Edelleen puolet Suomen asukkaista on valokuituverkon saatavuuden ulkopuolella. Tämän eriarvoisuuden vähentäminen edellyttää tulevaisuudessakin julkista tukea nopeiden kiinteiden laajakaistayhteyksien rakentamiseen.

Rakentaminen edennyt epätasaisesti

Maantieteellisesti tarkasteltuna valokuidun saatavuus on edelleen heikkoa osassa harvaan asuttua maaseutua, mutta usein valokuitu on jäänyt rakentamatta myös kaupungin läheiselle maaseudulle. Harvaan asutun maaseudun osalta syyt liittyvät rakentamisen satunnaisuuteen ja koordinaation puuttumiseen, jonka myötä valokuidun piirissä olevat alueet näyttäytyvät maantieteellisesti pienialaisina saarekkeina.

Yksi tärkein syy kaupungin läheisen maaseudun ja maaseututaajamien jäämiseen valokuituverkon ulkopuolelle liittyy markkinavetoisen rakentamisen heikkoon toteutumiseen ja siihen, että näille alueille ei ole ollut mahdollista saada julkista tukea.

Rakentaminen vaikuttaa väestökehitykseen

Valokuiturakentaminen on ollut yksi merkittävimpiä maaseudulle tehtyjä elinvoimainvestointeja, sillä hankkeilla on vähennetty maaseutualueiden väestötappioita. Vuosina 2010-2018 rakennetut alueet menettivät väestöään 5,7 prosenttia, kun puolestaan rakentamattomilla alueilla väestö vähentyi 7,9 prosenttia. Havaittu ero rakennettujen ja rakentamattomien alueiden välillä väestökehityksessä varmennettiin myös tilastollisella mallintamisella.

Alueen kytkeytymättömyys nopeisiin tietoliikenneverkkoihin ennustaa syventyviä väestötappioita, mutta ennen pitkää väestökehityksen välityksellä myös taloudellista hiipumista. Maaseutu näyttää jakautuvan menestyviin ja häviäjiin – valokuidullisiin ja ns. sammuviin alueisiin.

Valokuitu hajauttaa taloudellista toimintaa

Hankkeen havainnot väestökehityksestä vahvistavat näkemystä siitä, että valokuidusta on 2010-luvulla muodostunut autoteihin ja sähköön verrattavissa oleva infrastruktuuri, joka säätelee mahdollisuuksia alueiden resurssien hyödyntämiselle ja yleisemmin elinvoimalle. Valokuituinvestointien hajauttava vaikutus talouskehitykselle perustuu yritystoiminnan mahdollisuuksien laajentamiseen, mutta myös maaseudun houkuttelevuuden parantamiseen pysyvänä tai kausittaisena asuinpaikkana.

Valokuidun rakentamista 2010-luvulla voidaan verrata 1960-lukuun. Tällöin Suomessa rakennettiin metsäautoteitä mahdollistamaan rajametsien hakkuut. Ilman tiestöä nämä metsät olisivat jääneet talouskäytön ulkopuolelle, jolla olisi ollut merkittäviä kerrannaisvaikutuksia maaseudun paikalliskeskuksien ja teollisuusyhdyskuntien kehitykseen Itä- ja Pohjois-Suomessa. Sama tilanne on edessä valokuidun kanssa: osa yhdyskunnista on vaarassa jäädä ilman nopeiden tietoliikenneyhteyksien mahdollistamaa taloudellista toimeliaisuutta.

Rakentamisen edistämiseen koordinointia

Merkittävien vaikutuksien vuoksi hankkeen tulokset kannustavat valokuidun saatavuuden parantamiseen paikallisesti aktiivisissa yhteisöissä. Koronakriisin jälkeen valokuiturakentamisen tukea tulisi jatkaa, mutta hankkeiden koordinoinnin pitäisi nykyistä tiukempaa niin valtakunnallisesti kuin myös paikallisesti.

Valtakunnallisesti rakentamisen julkista tukea on pystyttävä räätälöimään paikallisesti siten, että rakentamisehtoja väljennettäisiin markkinavetoisuuden suhteen. Hajanainen valokuituverkkojen rakentaminen on ainakin osittain seurausta siitä, että markkinavetoinen rakentaminen ei ole toteutunut kaupunkien läheisellä maaseudulla ja maaseudun paikalliskeskuksien liepeillä.

Paikallisesti koordinointia tarvitaan hankkeiden kannattavuuden parantamiseen. Yhteisrakentamisen edistäminen, mutta myös liittymien riittävä markkinointi ja ennakkomyynti ovat tärkeitä kannattavuutta lisääviä tekijöitä. Lisäksi paikallisesti tarvitaan joustavia ratkaisuja liittymien osamaksurahoitukseen esimerkiksi tekemällä myyntiyhteistyötä rahoituslaitosten kanssa.

Valtakunnallinen suunnitelma rakentamiseen?

Maaseudun eriarvoisen kehityksen syventymisen ehkäisemiseksi hankkeessa ehdotetaan, että Suomessa käynnistettäisiin kansallinen projekti, jossa suunniteltaisiin ja tutkittaisiin valokuiturakentamisen mahdollisuuksia alueille, jotka ovat valokuituverkon ulkopuolella. Kansallisen projektin tulisi toimia myös alustana paikallisten valokuituverkkojen parissa toimivien verkostoitumiselle ja tiedon sekä kokemuksien jakamiselle. Koronakriisin ja poikkeustilan väistyessä projekti voisi olla osa taloudellisen toimeliaisuuden kasvattamista maaseudulla.

Tämä blogikirjoitus perustuu Itä-Suomen yliopiston Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian ja Historia- ja maantieteiden laitoksen tutkimusraporttiin Maaseudun valokuituinvestoinnit, joka on luettavissa Kuntaliiton kirjakaupasta (kuntaliitto.fi).

Kirjoittajat:

Timo Hirvonen 1, Petri Kahila 1, Arja Kurvinen 1, Olli Lehtonen 2 ja Janne Sinerma 1

1 Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia, Itä-Suomen yliopisto

2 Historia- ja maantieteiden laitos, Itä-Suomen yliopisto