Maaseutu kuntapolitiikassa – mahdollisuus vai taakka?

Työssäkäyntialueiden liepeille sijoittuvat kylät houkuttelevat uusia asukkaita ja arki on vireää, kun taas osassa kyliä väestö vähenee, ikääntyy ja kehityksen sytykkeet ovat harvassa. Keskeisin jakolinja kuntatason kehittämistyössä kulkee kuitenkin kunnan keskustaajaman ja sitä ympäröivien maaseutualueiden välillä. Jälkimmäisten kehittäminen nojaa ennen kaikkea paikallisyhteisöjen aktiivisuuteen.

Kylien eriytyvä kehitys ja yhdenvertaisuuden ideaali

Eri puolilta kuntaa valitut päättäjät ovat alueensa äänitorvi kuntapolitiikassa. Näin paikallisdemokratia toimii. Silti alueellisesti eriytyvä kehitys on poliittisesti haastava ilmiö. Jos maaseutualueilta valitut valtuutetut asemoituvat kylänsä edunvalvojaksi ja puolustajaksi, voi valintojen tekeminen olla vaikeaa. Säilyttääkö naapurikylän koulu, jos se on omalta kylältä jo lakkautettu? Entä jos naapurikylän kehittämisedellytykset näyttävätkin äkkiseltään omaa kylää valoisammilta? Maaseutuihin liittyvän potentiaalin tunnistaminen ja hyödyntäminen edellyttävät kuntapäättäjiltä kaukokatseisuutta.

Kunnan normatiivinen lähtökohta on tarjota kaikille asukkailleen yhtäläiset hyvinvoinnin edellytykset. Kunnan maaseutualueiden kehittämisessä tasapuolisuuden ihannetta toteuttavat kuntien kyläneuvostot ja -verkostot, joihin kaikilla kyläyhteisöillä on yhtäläinen pääsy. Ne ovat tärkeitä areenoita kuntien ja kylien välisen kommunikaation ylläpitämisessä, sillä kunta-kyläsuhde on usein hauras ja harvojen harteilla, kuten Kaisu Kumpulainen on tutkimuksessaan todennut. Toimielimiksi näitä yhdenvertaisuuden ideaalia noudattavia foorumeita ei voi varsinaisesti kutsua, sillä ne toimivat yleensä ilman päätösvaltaa tai budjettia. Kyse on lähinnä kunnan halusta käydä keskustelua kylien kanssa. Verkostoihin perustuvassa paikallisessa hallinnassa sekin on toki arvokasta.

LEADER kantaa päävastuun

LEADER-toimintaryhmätyö on saavuttanut vankan aseman maaseutualueiden ja kylien kehittämisessä. Kahdessakymmenessäviidessä vuodessa on toimintaryhmätyöllä saatu paljon hyvää ja näkyvää aikaan. On valettu uskoa siihen, että kehitykseen pystyy paikallisesti vaikuttamaan.

Myös kunnissa toimintaryhmien ja kylien tekemää työtä arvostetaan. Kuntien päättäjiä ja viranhaltijoita haastatellessa kuulee usein sanottavan, että kylien kehittämisen on lähdettävä kylistä, muuten se ei tuota kestävää tulosta. Keskeisin väline on hanketoiminta. Samalla voidaan kuitenkin kysyä, onko paikallisessa kehittämisessä menty liian pitkälle: onko maaseudun kehittäminen ulkoistettu kunnissa toimintaryhmille, kylille ja näiden hanketyölle?

Hieman samaan suuntaan viittaa Torsti Hyyryläinen Ruralia-instituutin blogissaan, jonka mukaan suomalainen maaseutu tarjonnut hedelmällisen kasvualustan toimintaryhmätyölle, mutta yksinään se ei maaseudun ongelmia ratkaise. Maaseudun elinvoiman kehittämisstrategioissa tarvitaan monipuolisuutta. Kylistä katsottuna seuraavaksi lähin strategia, jolla maaseutualueiden kehittämiseen voi vaikuttaa, paikantuu kuntaorganisaatioihin.

Kuntastrategiasta maaseudun kehittämisen väline

Kuntastrategia tarjoaa periaatteessa maaseudun kehittämiselle otolliset lähtökohdat. Kuntalain (410/2015) mukaan strategiassa on otettava huomioon kunnan asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen, asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä elinympäristön ja alueen elinvoiman kehittäminen. Mahdollisuuksia maaseutupoliittisiin valintoihin avautuu sekä strategian valmisteluun että toimeenpanoon.

Kuntastrategian valmistelussa maaseutupoliittinen ote voi tarkoittaa esimerkiksi kyläkierroksia, kylissä toimivien järjestöjen kuuntelemista tai kuntalaiskyselyjen laatimista niin, että niissä tunnistetaan maaseutualueiden näkökulma. Kuntaliiton sivuilla on lukuisia vinkkejä, miten maaseutunäkökulmaa voidaan osallisuutta hyödyntäen nivoa strategian valmisteluun. Liikkeelle on lähdettävä käsi sydämellä: tehdäänkö strategiaa vain pöytälaatikkoon vai todelliseksi työkaluksi päätöksentekoon? Luodaanko edellytyksiä sille, että strategia vaikuttaisi kuntapolitiikkaan, arjen päätöksiin?

Jotta maaseutu nousisi ylipäätään kunnan strategiseen keskusteluun, on pureuduttava kunnissa vallalla oleviin maaseutumielikuviin. Valtakunnallisessa maaseutupuhunnassa korostuvat mahdollisuudet: monipaikkaisuus, maaseudun tarjoama rauha, turvallisuus ja yhteisöllisyys. Onko näistä mielikuvista kuntastrategioiden lähtökohdiksi? Paikalliselta tasolta katsottuna maaseutu näyttäytyy myös luonnonvarojen ja alkutuotannon alueena, jossa perinteisen elinkeinon liikkeelle sysäämä supistumisen kierre jatkuu tänäkin päivänä. Maataloudella on yllättävän vahva ote maaseutumielikuvissa, kun asiaa tarkastelee kuntatason korkeudelta.

Toisaalta pelkkien mielikuvien varassa kuntastrategiatyötä ei tarvitse tehdä. Monilla maaseutupaikkakunnilla on pulaa työntekijöistä, koulutustasosta riippumatta. Maakunnista hyviä esimerkkejä ovat Kainuu ja Etelä-Pohjanmaa. Uusien asukkaiden ja veronmaksajien saaminen on jokaisen maaseutukunnan unelma. Elinvoiman edistäminen kunnan jokaista kolkkaa myöten on perusteltu lähtökohta. Kyse on pikemminkin siitä, miten temppu tehdään. Kuten eräs haastattelemani kuntapäättäjä totesi, kunpa osaisimme hyödyntää tämänhetkisen momentumin. Yksin sitä ei tarvitse onneksi tehdä, sillä verkostoja maaseudun kehittämisessä on jo olemassa.