Maaseutuidylli digitalisoituvassa yhteiskunnassa

Digiyhteiskuntakeskustelun osalta maaseutualueita ovat luonnehtineet heikot laajakaistayhteydet, uuden teknologian hidas omaksuminen ja hyödyntäminen sekä päätyminen periferiaksi innovaatiopuheissa. Totta, mutta ei koko totuus. Esimerkiksi älymaataloudessa arkea ovat niin lehmiä lypsävät robotit kuin viljelijää avittava sensori- ja mittausanalytiikka, maaseutujen muun elinkeinoelämän edelläkävijöitä unohtamatta.

Asukkaatkin ovat innovatiivisia ja kylät kekseliäitä, kuten esimerkiksi Suomen älykkäin kylä -kilpailussa huomattiin ja koronavuoden aikana on nähty. Myös etäopetus sujui ja etätöitä saa tehtyä, vaikkei kiinteää kaistaa ole edelleenkään kaikkialla. Maaseutujen digiyhteiskuntavalmiuksissa on silti parantamisen varaa ja siksi kysytään sellaisia kysymyksiä kuin blogiin innoittanut tiedeartikkeli otsikossaan: Smart rural futures: Will rural areas be left behind in the 4tg industrial revolution? Julkaistu juuri ennen koronaa, mutta asian ydin on ennallaan.

Ruraalit ja urbaanit takamaat

Isompiin kaupunkikeskuksiin nähden maaseutujen rakenteelliset haasteet ovat rajumpia ja innovaatioympäristö rajallisempi. Kunnatkin ovat keskenään erilaisessa tilanteessa digiyhteiskuntakelpoisuutensa suhteen, sillä kärjistäen etujoukot elävät jo digitaalisen hallinnan aikaa siinä missä jälkijoukot vielä sähköistävät toimintojaan. Koronaoppien siivittämänä ja kuntavaalien myötä on kuitenkin hyvä hetki päivittää toimintakulttuuria ja strategioita.

Mielikuvaa maaseudun jälkeen jäämisestä ruokkii varmasti myös vertailu isoihin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Ne ovat kehityksen vetureita, mutta samalla muut kaupungit ja kunnat jäävät helposti varjoon ja päätyvät puheissa periferioiksi. Tarvitaan siis tasapainoa, mutta tarvitaan myös enemmän maaseutu-maaseutu -näkökulmaa, kuten Michael Kull (senior researcher, Nordregio) muistutti Näkymiä maaseudun horisontissa -hanketreffeillä 26.4.2021. SHERPA -hankkeen ohella framilla olivat PoliRural, DESIRA ja RURALIZATION. Itse istuin yleisössä ja innostuin kuulemastani.

Myös kaupungeissa syntyy urbaaneja takamaita sisäisen segregaation seurauksena. Teollisen vallankumouksen vaiheet jäävät sosioekonomisten haasteiden jalkoihin, mutta toki kaupunginosien kehitys kytkeytyy myös meneillä oleviin megatrendeihin ja mullistuksiin. Esimerkiksi Kaupunkipolitiikan koronalääkkeet -webiä kuunnellessa ilmeni, että koronan myötä lisääntyneellä etätyöllä on ollut lähiötä vahvistava vaikutus – eli vaikutus paikallisten palveluiden ja luontoympäristön käyttöön sekä kiinnostukseen väljempiä asuinympäristöjä kohtaan.

Sama sataa maaseudunkin laariin, minkä vuoksi etenkin monipaikkaisuus (mm. Maaseutuverkoston monipaikkaisuuden työryhmä) ja etätyö (esim. Heli Talvitien blogit maaseutupolitiikka.fi:ssä) ovat mielenkiinnon kohteina. Ratkaisuja myös tarvitaan, sillä etätyön imusta voi osa livahtaa pandemian kanssa exit-ovesta, kuten Kuhmon kunnanjohtaja Tytti Määttä pohti kolumnissaan (Maaseudun Tulevaisuus 21.4.2021). Se on mahdollista monipaikkaisuudessakin.

Digihelppiä, muttei laastariapua

Lähes kaikilla maaseudun kehittämisen osa-alueilla voidaan parantaa digitaalisen teknologian hyödyntämistä. DESIRA -hankkeessa havaittua en lähde kiistämään ja samaa mieltä olen myös lisäkaneetista: ”soveltamalla, käyttämällä ja kehittämällä tekniikoita paikallisesti”. Hyvä tavoite on siis se, mitä OECD:n Principles on Rural Policy -dokumentissa todetaan, eli maksimoidaan maaseutualueiden mahdollisuudet tarttua digitalisaation ja muiden mega-trendien tarjoamiin mahdollisuuksiin.

Tätä ajatellen on hyvä muistaa, että Suomessa on kattava ja toimiva järjestökenttä. Sen merkitys palveluiden täydentäjänä korostuu erityisesti maaseuduilla, mutta silti kolmas sektori helposti unohtuu yksityisen ja julkisen sektorin rinnalta organisaatiorakenteissa ja innovaatiopuheissa. Rooli digitalisaation ja tietotalouden välittäjinäkin on epäselvä, mutta siihen saadaan selvyyttä aluillaan olevan JÄRKEVÄ -hankkeen edetessä. Yhteisöjen äänen kuulumisen asialla ovat myös dosentit Kaisu Kumpulainen ja Eerika Koskinen-Koivisto tuoreessa keskustelunavauksessaan.

Kehitykseen kytkeytymistä edesauttavat luonnollisesti erilaiset ekosysteemit, verkostot, kumppanuudet ja yhteistyöt. Resursointia ja vaikuttavuutta puolestaan parantaa se, että tunnistetaan yhteisiä aluekehittäminen kysymyksiä (esim. digi, smart), otetaan huomioon uusien sukupolvien maaseutu-unelmia (esim. RURALIZATION) ja saadaan päättäjille paremmat valmiudet vastata maaseudun haasteisiin (mm. PoliRural).

Millainen on modernin maaseudun kertomus?

Maaseutuelämää halutaan myös vastapainoksi digitalisaatiolle. Ylipäätään vastapainoksi arjen hektisyydelle, mistä kertoo puolisen miljoonaa kesämökkiäkin. Halutaan olla ”offline”. Älykäs yhteisö näkee tässä mahdollisuuden ja tarjoaa molemmat yhdistämällä digin ja hyvän elämän.

Pitkän aikavälin maaseutuvisioissa (esim. SHERPA) digi ja älykäs maalaisuus ovat olennaisia elementtejä siinä missä ilmasto, kestävyys, osallisuus, palvelut ja talouskin. Tämä näkyy myös tulevan CAP-kauden painotuksissa. Lisäksi tutkittua tietoa maaseudun digi- ja älytulevaisuuksista tulee koko ajan enemmän, mistä mainitut hankkeetkin kertovat. Tietoa myös tarvitaan enemmän, kuten kirjoittamaan kannustaneessa artikkelissa peräänkuulutettiin.

Tämä kaikki tuo tasapainoa aluekehittämisen keskusteluun. Paljon on silti omissa käsissä se, miltä digitalisoituva Suomi näyttää maaseuduilta katsottuna ja maaseuduille katsoen.