On aika kääntää katse keskitetystä paikalliseen
Kun sote-uudistuksessa on nyt saavutettu jonkinlainen yhteisymmärrys tulevista ylätason hallinnollisista rakenteista, on aika suunnata katse sisällöllisiin kysymyksiin. Miten siis käytännössä varmistetaan, että tulevaisuudessa tuotetaan entistä vaikuttavampia palveluja pienemmillä kustannuksilla?
Arjen hyvinvointi rakentuu paikallisesti
Voimavarojen keskittäminen on perusteltua erityistä ammatillista osaamista tai välineitä edellyttävien erityispalvelujen kohdalla, kuten sydänleikkaukset tai vaativat kuvantamistutkimukset. Ihmisten arkeen läheisesti kytkeytyvien palvelujen kohdalla - vaikkapa kotipalvelussa tai neuvolatoiminnassa - sama ratkaisu ei kuitenkaan toimi.
Vanhusten ja lapsiperheiden tukeminen heidän päivittäisessä arjessaan tai ihmisten kannustaminen omasta terveydestä huolehtimiseen edellyttävät toki ammatillista asiantuntemusta, mutta myös tietoa ihmisen ja hänen elinympäristönsä välisestä yhteydestä.
Kyse on kokonaisvaltaisesta näkökulmasta hyvinvointiin, mihin sisältyy ymmärrys siitä, miten ihmisen asuinympäristö ja sosiaalinen verkosto kaikkine eri ulottuvuuksineen tukee tai haastaa hänen hyvinvointiaan. Tähän liittyviä moninaisia tekijöitä parhainkaan asiantuntija ei kykene etäältä tunnistamaan.
Eri puolilla Eurooppaa onkin viime vuosina vahvistunut näkemys siitä, että tulevaisuudessa hyvinvointipalvelujen järjestämisessä keskeisiä tulevat olemaan paikalliset, eri toimijoita yhdistävät yhteistyömallit. Yksinkertainen kokemustieto on osoittanut, että parhaat ja kestävimmät palvelut syntyvät silloin, kun palveluprosessissa yhdistyvät ammatillinen ja kokemuspohjainen osaaminen, ja erilaisia resursseja voidaan hyödyntää joustavasti.
Maaseudun paikalliset hyvinvointimallit tiennäyttäjinä
Suomessa paikkaperustaisen hyvinvointiajattelun tiennäyttäjänä ovat toimineet maaseutuyhteisöt, jotka ovat lähteneet määrätietoisesti etsimään paikallisiin olosuhteisiin soveltuvia ratkaisuja tunnistamiinsa hyvinvointitarpeisiin.
Pitkien etäisyyksien ja ikääntyvien kylien Ilomantsissa kunta sekä alueen yhdistykset ja yrittäjät ovat yhteistyössä kehittäneet kylätaloista monipalvelukeskuksia. Viikoittaiset kyläpalvelupäivät tuovat kunnan etäisimpiin syrjäkyliin asukkaiden toivomia palveluja. Kunnallisten palvelujen, kuten sydän-, reuma- ja muistihoitajan sekä kotipalvelun vastaanoton, ohella kyläpalvelupäivissä on saatavilla paikallisten yrittäjien tarjoamia jalkahoito-, hieronta- ja kampaamopalveluja. Tärkeä osa kyläpalvelupäivien ohjelmaa ovat myös erilaiset kurssit ja infotilaisuudet, esimerkkeinä ensiapu- ja ATK-kurssit sekä sähköisten terveyspalvelujen käyttöä koskevat koulutukset. Kylätalon kunnossapito samoin kuin palvelupäivien ruokatarjoilu ovat paikallisen kyläyhdistyksen vastuulla.
Lapsirikkaassa Sievissä hyvinvoinnin haasteet ja käytettävissä olevat voimavarat ovat toisenlaisia. Huoli perheiden arjen sujuvuudesta toimi alkusysäyksenä yhdistyspohjaisen perhepalvelukeskuksen perustamiselle. Sen toiminnan ytimenä on matalan kynnyksen kohtaamispaikka ”Perhemiitti”, josta löytyy myös lyhytaikaista lastenhoitoapua tarjoava lapsiparkki sekä ”vanhan ajan kotipalveluksi” kuvattu perhetyöntekijän palvelu. Perhepalvelukeskus toimii tiiviissä yhteistyössä julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen kanssa, mutta ilman vapaaehtoisten työpanosta toimintaa ei olisi mahdollista ylläpitää. Yhdistyksen oman varainhankinnan ohella toiminnan rahoittamiseen ovat osallistuneet kunta, seurakunta ja paikalliset yritykset.
Kuten Ilomantsin ja Sievin esimerkit osoittavat, ovat syntyneet hyvinvointimallit tekijöidensä näköisiä, mutta yhteistä niille on yhteistyö yli sektori- ja toimijarajojen. Paikalliset asukkaat osallistuvat aktiivisesti hyvinvoinnin tuottamiseen, olipa kyse palveluista tai erilaisista hyvinvointia edistävistä yhteisöllisistä tapahtumista ja toiminnoista.
Paikkaperustainen ajattelu hyvinvointipolitiikan agendalle
Katseet tulisikin suunnata nyt vahvasti siihen, kuinka uudessa sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmässä kyetään huomiomaan paikalliset erityspiirteet. Miten luodaan edellytyksiä alhaalta ylöspäin rakentuvalle yhteisvastuulle? Paikkaperustaiseen hyvinvointiajatteluun ja paikallisyhteisöjen toimintaan kätkeytyy voimavaroja, joista keskitettäessä, yksityistettäessä ja yhtiöitettäessä voidaan vain haaveilla. Näitä mahdollisuuksia meillä ei ole varaa hukata.
Kirjoittanut Niina Rantamäki, Mari Kattilakoski ja Aila-Leena Matthies
Kirjoittajista Niina Rantamäki toimii projektitutkijana ja Aila-Leena Matthies professorina Jyväskylän yliopiston Kokkolan yliopistokeskus Chydeniassa. Mari Kattilakoski toimii projektitutkijana Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella.
Kirjoitus on julkaistu Maaseudun Tulevaisuus –lehden Yliö-palstalla 20.6.2016.
Kirjoitus pohjautuu ”Maaseudulle rakentuvat paikalliset hyvinvointijärjestelmät” –tutkimushankkeeseen, jonka Kokkolan yliopistokeskus Chydenius toteutti vuosina 2014–2016 yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksen kanssa. Hankkeessa kiinnostus kohdistui erityisesti siihen, millä tavoin hyvinvointitarpeet ja niihin vastaavat resurssit ovat sidoksissa paikalliseen toimintaympäristöön ja toisaalta kansalliseen hyvinvointipolitiikkaan. Hanketta rahoitti työ- ja elinkeinoministeriö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän suosituksesta.