Pienet ja keskikokoiset kaupungit älykkään alueen rakentajina ja aluekehittäjinä

Tätä pohdin Älykkäistä kylistä älykkäisiin kaupunkeihin -tutkimushankkeessa (2019-2020). Tulosten pohjalta laadin politiikkasuositukset sillä ajatuksella, että smart on läpileikkaava aluekehittämisen kysymys. Tämä kirjoitus toimii johdatteluna niiden pariin. Toistamisen sijaan peilaan nyt asiaani lyhyesti sekä viimeaikaiseen kaupunkipoliittiseen keskusteluun, että Maaseutubarometrista 2020 poimimaani kysymykseen. 

Tutkimukseni taustalla oli epäselvyys siitä, miksi pieniä ja keskikokoisia kaupunkeja on laiminlyöty niin kaupunkitutkimuksessa, kaupunki- ja maaseutupolitiikassa kuin aluepolitiikassa ja aluekehittämisessä. Ne ovat kuitenkin enemmistönä pohjoismaisten kaupunkien joukossa. Lisäksi komission Smart Village -aloitteen (2017) vauhdittaman älykäs maaseutu -keskustelun myötä huomasin, että selvää kuvaa ei ollut älykkäiden kaupunkienkaan kirjosta. Smart city sentään on jo käyttöön vakiintunut käsite. Mikä siis on puheena olevan kuntajoukon status kaupunkeina, kehittämisessä ja kartalla? 

Pikkukaupungit maaseutubarometrissa ja kaupunkipolitiikan avauksissa

Aloitetaan maaseudulta. Maaseutubarometrissa (osa 1, pdf) palattiin peruskysymysten äärelle ja kysyttiin mikä on maaseutua. Näkemystä oli tiedusteltu annettuihin paikkavaihtoehtoihin, joista oman huomioni herätti pikkukaupungit ja paikalliskeskukset. Kysyttäessä molemmat olivat maaseutua ainakin maaseutuasiantuntijoiden mielestä (67 prosenttia). Alle 40 prosenttia jakoi näkemyksen muissa vastaajaryhmissä (kansalaiset, nuoret kaupunkilaiset, ruotsinkieliset, yrityspäättäjät, julkisen sektorin päättäjät, media). Sen sijaan ”Kirkonkylät ja taajamat” miellettiin maaseuduksi 80-prosenttisesti, mikä oli odotettavaakin. 

Mikä sitten on kaupunkia? Kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaran ja kumppaneiden laatimassa, rakentavan kriittisessä Kaupungit politiikassa? -sparrauspaperissa (2020) kannetaan aiheellisesti huolta kaupungin määritelmästä, metsästetään kadonnutta kaupunkilaitosta ja halutaan terävöittää kaupunkipoliittista ajattelua. Samalla ikään kuin kyseenalaistetaan sekä se, ovatko kaikki maamme kaupungit oikeasti kaupunkeja, että se, onko kaupunkeja ja kaupunkikehityksen suuntia riittävällä tavalla tunnistettu. 

Nythän kaupungit ovat kuntia kaupunki-statuksella, mutta kirjoittajien näkemyksessä parempi asetelma olisi kaupunki ≠ kunta. Kuntia ja kaupunkeja koskevan sekaannuksen yhdeksi ilmentymäksi he mainitsevat eroja tasaavan edunvalvontapuheen kaupunkiseuduista ja seutukaupungeista. Asioilla on puolensa. Kenties on ollut vain tarve löytää statuksia Suomen 107 kaupungille, sillä on meillä myös maaseutukaupunki keskustelua värittämässä ja brändinä kaupunkien käytössä. Tätä pitäisinkin luontevana määritelmänä monelle maamme kaupungille. 

Toisesta ansiokkaasta avauksesta eli Kaupunkipolitiikan uusi aika -julkaisusta (2019) poimin tähän yhteyteen toteamuksen supistuvista alueista kaupunkipolitiikan varjona. Asiantuntija Ilppo Soininvaaran mukaan pikkukaupungit ja maaseutu kuihtuvat lähes kaikkialla länsimaissa, mutta ilmaan jää edelleen kysymys: mitä maaseudulle ja pikkukaupungeille pitäisi tehdä? Hän itse näkee, että Suomessa tullaan 2020-luvulla kiinnittämään entistä vahvemmin huomiota aluekehittämisen ja politiikan puhuntaan, millä pyritään lieventämään vastakkain asettelua. Samalla huomaan eroja kaupunkipoliittisessa puheessa. Oma vastaukseni taas on, että ainakin maaseudun osalle jotain on jo mietittynä. 

Mitä kirjoituksen älyteemaan tulee, niin kaupunkipolitiikan kehitystä määrittäväksi tekijäksi Vaattovaara tutkijakollegoineen nostaa muun muassa sen, että digitalisaatio muuttaa merkittävästi kaupunkien kehitystä. Digitaalisuus kaupunkikehityksessä on myös yksi Kaupunkiohjelman (2018-2022) toimenpiteistä. Siksikin pienten ja keskikokoisten kaupunkien roolia on tarpeen pohtia. 

Small & Medium Sized Cities (SMC) tutkimuksen ja tulevan ohjelmakauden agendoilla 

Puheena olevan kaupunkijoukon laiminlyöntiä on selitetty niin yhtenäisen määrittelyn vaikeudella, kuin jäämisellä isojen kaupunkien varjoon – tai sinne kaupunkipolitiikan katveeseen. Lisäksi tutkimuksessa ja politiikassa on keskitytty isoihin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin. Toisin sanoen kokonaiskuvan ja -käsityksen puute hankaloittaa näiden kaupunkien asemoitumista aluekehittämisessä ja aluepoliittisessa keskustelussa. 

Pienemmistä kaupungeista on alettu puhua perifeerisinä ja passiivisina paikkoina. Ainakin osaa näistä voisi kuitenkin katsoa maaseutuna kaupunki-statuksella ja miettiä sitä kautta esimerkiksi roolia kaupungin ja maaseudun välisen aluekehittämisen ja -politiikan tasapainottajana. Tulevaisuuden tavoitteeksi sitten vaikka status älykkäänä maaseutukaupunkina. 

Pienet, keskikokoiset ja oikean kokoiset kaupungit ovat saaneet yhä enemmän sijaa tutkimuksessa niin meillä kuin maailmalla. Nyt tukea on tulossa myös rahoituksen suunnalta. Ainakin kesäkuisessa (2020) EU funding for Small & Medium Sized Cities in the next programming period -webinaarissa esiteltiin liuta tuttuja rahoitusohjelmia sekä valmisteilla oleva European Urban Initiative-post 2020 -aloite. 

On kaupunkien oma valinta, minkälaisen roolin ottavat tai korostavatko älykkyyttä. Tätä kannattaa kuitenkin harkita, mikäli kaupungit (ja kunnat ylipäätään) haluavat pysyä mukana digiyhteiskunnan kehityksessä.