Puuttuuko asuntopolitiikka maaseudulta?

Suomessa asuntopolitiikka on keskittynyt pääosin kasvukeskuksien kysymyksiin.

Asumiseen liittyvät haasteet ja mahdollisuudet ovat kuitenkin merkittäviä myös maaseutukunnissa, joissa asuntopolitiikkaa toimeenpaneva asuntopoliittinen ohjelma usein puuttuu.

Maaseutuasuminen elinvoiman kehittämisenä

Kiinnostus maaseutuasumista kohtaan on kasvanut viime vuosina, sillä siihen liittyy mahdollisuuksia, joilla väestöään menettävät kunnat voivat torjua väestötappioita sekä kehittää omaa elinvoimaansa. Tuoreen maaseutubarometrin mukaan maallemuutto kiinnostaa nykyään noin 32 prosenttia suomalaisista (Vihinen ym. 2024). Samassa barometrissä kuitenkin havaittiin, että maallemuuttoaikeisiin voi kuitenkin vaikuttaa kokemus peruspalveluiden saatavuudesta, joka on heikentynyt kaikilla aluetyypeillä, voimakkaimmin kaupungin läheisellä maaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla.

Maaseutuasumisen suosio on näkynyt Suomessa monipaikkaisuuden eli vapaa-ajan asumisessa, mutta myös kaupunkien läheisen maaseudun kehityksessä, jossa väkiluvun kehittyminen on viime vuosina ollut merkittävästi ydinmaaseutua ja harvaan asuttua maaseutua myönteisempää. Kiinnostus maaseutuasumista kohtaan on viime aikoina noussut, koska työnmurroksen ja digitaalisen kehityksen myötä tulevaisuuden maaseutuasuminen mahdollistaa erilaisia tapoja elää ja työskennellä. Tämä myös tarkoittaa muutosta perinteiseen talouskasvuajatteluun, jossa ihmiset ovat seuranneet työpaikkoja eivätkä työpaikat ihmisiä. Meneillään oleva muutos voisi mahdollistaa ja vahvistaa maaseutukuntien paikallistalouksien kehitystä ja tarjota asumiseen kytkeytyviä elinvoiman kehitysmahdollisuuksia.

Tässä kirjoituksessa esittelemme tutkimustuloksia hankkeesta, jossa paneudumme kuntien harjoittamaan asuntopolitiikkaan ja erityisesti asuntopoliittisten ohjelmien laadintaan. Kunnat ovat merkittävinä paikallisina toimijoina vastanneet Suomessa asuntotuotannon edellytyksistä maapolitiikan ja kaavoituksen keinoin, mutta niillä on ollut keskeinen rooli myös ARA-asuntojen rakennuttajina ja omistajina sekä asunnottomuuden vähentämispolitiikan toteuttajina. Valtion on puolestaan vastannut asuntopolitiikan ohjauksesta ja asuntopolitiikan kohdentamisesta sekä rahoittamisesta. Nostamme kirjoituksessa esille yleisiä havaintoja, joita olemme tehneet asuntopolitiikasta ja asumisesta perustuen laajaan tilastoaineistoon ja asuntopoliittisten ohjelmien tekstinlouhintaan. Yksityiskohtaisempia tuloksia hankkeesta julkaistaan syksyllä 2024.

Asuntopoliittisten ohjelmien kartoitus

Tutkimushankkeessa kartoitettiin asuntopoliittisten ohjelmien laadintaa kuntiin kohdennetulla kyselyllä, koska asuntopoliittisten ohjelmien laadintaa ei Suomessa edellytetä kunnilta. Kunnille suoritettuun kyselyyn asuntopoliittisten ohjelmien laatimisesta vastasi yhteensä 183 kuntaa. Vastanneista kunnista 71 kuntaa eli 39 prosenttia ilmoitti laatineensa asuntopoliittisen ohjelman. Näissä kunnissa asui yhteensä 3 569 999 asukasta eli noin 60 prosenttia kaikista suomalaisista. Ohjelman laatineet kunnat olivat keskisuuren kaupungin kokoisia, sillä keskimääräinen asukasluku kunnissa oli 47323 asukasta vuonna 2022. Kartoitukseen vastanneista kunnista 61 prosenttia ei ole laatinut asuntopoliittista ohjelmaa. Yhteensä näissä 112 kunnassa asui 1 122 855 asukasta. Nämä kunnat olivat myös merkittävästi asuntopoliittisen ohjelman laatineita kuntia pienempiä, sillä keskimäärin niissä asui 8772 asukasta.

Kuntakyselyn perusteella asuntopoliittisen ohjelman laatiminen on selvästi yhteydessä kaupunki-maaseutu -kuntaluokitukseen. Yleisimmin ohjelma laadittiin kaupungeissa, sillä niistä selvästi yli puolet ovat laatineet asuntopoliittisen ohjelman. Pääkaupunkiseudun kunnista 100 prosenttia eli kaikki, maakuntakeskuksista 80 prosenttia ja kaupungeista 69 prosenttia ovat laatineet asuntopoliittisen ohjelman. Maaseudun kuntaluokissa asuntopoliittisen ohjelman laatiminen oli vähäisempää, sillä vain 14 prosenttia harvaan asutun maaseudun, 27 prosenttia ydinmaaseudun kunnista ja 38 prosenttia kaupunkien läheisen maaseudun kunnista on laatinut asuntopoliittisen ohjelman.

Asumiseen liittyy moninaisia haasteita kaikissa Suomen kunnissa

Tutkimuksessa tehtiin myös tilastollista tarkastelua niiden kuntien kesken, jotka olivat laatineet asuntopoliittisen ohjelman ja jotka eivät olleet laatineet ohjelmaa. Näin luokiteltujen kuntien suhteen oli huomattavia eroja väestökehityksessä, asuntomarkkinoissa ja palvelujen saavutettavuudessa (taulukko 1). Asuntopoliittisen ohjelman laatineissa kunnissa väestökehitys oli kasvava, palvelujen saavutettavuus keskimäärin hyvä ja asuntomarkkinoiden dynamiikka vilkas eli asuntojen myyntiajat lyhyitä sekä myynnissä olevien asuntojen osuus suuri suhteessa asuntokantaan. Lisäksi näissä kunnissa asuntojen hinnat olivat keskimäärin korkeammat kuin asuntopoliittista ohjelmaa laatimattomissa kunnissa. Vastaavasti kunnissa, joissa asuntopoliittista ohjelmaa ei ollut laadittu, oli väestörakenteen kehitys taantuva, yhdyskuntarakenteen hajaantumisen myötä palvelujen saavutettavuus heikko ja asuntomarkkinoiden dynamiikka matala. Asuntokuntarakenteen kehityksessä ei puolestaan havaittu eroja, sillä molemmissa luokissa asuntokuntien väestön ikääntymisestä johtuva asumistarpeiden suuri muutos on merkittävää.

Taulukko 1. Kuntien vertailua asumiseen liittyvissä teemoissa asuntopoliittisen ohjelman laatimisen suhteen.

Tutkimuksen havainnot nostavat esille sen, että monet asumista koskevat ongelmat ovat asuntopoliittista ohjelmaa laatimattomissakin kunnissa läsnä. Esimerkiksi asuntokuntarakenteen kehitys edellyttää näissä kunnissa erityisryhmille suunnattua asuntotuotantoa, kuten myös asuntopoliittisen ohjelman laatineissa kunnissa. Myös asuntomarkkinoihin liittyvät haasteet ovat todellisia. Toisaalta myöskään palvelujen saavutettavuutta ei tulisi vähätellä, sillä niillä on merkitystä siinä, millaisia mahdollisia muuttajaryhmiä maaseutuasuminen voi puhutella.

Maaseutukunnissa asuntopoliittisissa ohjelmissa painottuu vuokra-asuminen – kaupungeissa kasvun mahdollistaminen

Käynnissä olevassa tutkimuksessa hyödynnämme tekstinlouhintaa, jolla voidaan käsitellä suuria tekstidokumenttiaineistoja ja tuottaa niistä tietoa, joka muuten peittyisi suureen tekstimassaan. Tekstinlouhinnalla tunnistettiin tutkimuksessa kartoitetuista asuntopoliittisista ohjelmista keskeisimpiä aiheita, jotka erottelivat kuntia toisistaan suhteessa väestökasvuun. Yleisin aihe, joka liittyi väestöltään vähentyvien maaseutuluokkien asuntopoliittisiin ohjelmiin, koostui vuokra-asumiseen liittyvistä sanoista, jotka käsittelivät muun muassa vuokrataloa, käyttöastetta, peruskorjausta, kysyntää, sijainti ja kuntoa. Väestöltään kasvavien kaupunkien asuntopoliittiset ohjelmat puolestaan rakentuivat erilaisista aiheista kuin väestöään menettävien maaseutukuntien asuntopoliittiset ohjelmat. Näissä kunnissa asuntopoliittisten ohjelmien sisältö keskittyi väestönkasvun mahdollistamiseen. Tyypillisimmät aiheet kasvavien kuntien asuntopoliittisissa ohjelmissa liittyivät asuntotuotantoon, tarpeeseen, kasvuun, palveluihin, asuinympäristöön, maankäyttöön, kaavoitukseen ja maankäyttösopimuksiin.

Tekstinlouhintaan perustuva mallintaminen osoitti asuntopoliittisten sisältöjen erot. Kaupungeissa asuntopolitiikka keskittyy laajasti kasvun mahdollistamiseen, kun puolestaan maaseutukunnissa asuntopolitiikka näyttäytyi suppeampana kunnan vuokra-asumiseen liittyvänä asiana. Laaja-alaisesti asumista lähestytään asuntopoliittisissa ohjelmissa analyysin perusteella vain yksittäisissä kunnissa.

Maaseutuasumisen kehityspotentiaalin hyödyntäminen vaatii kokonaisvaltaista asumisen kehittämistä

Maaseudun houkuttelevuus asuinpaikkana ei kehity, jos asumisen edellytysten rakentamiseen ja ylläpitoon ei kiinnitetä huomiota. Palvelujen saavutettavuudesta huolehtiminen, tietoliikenneyhteyksien parantaminen, asuntomarkkinoiden dynamiikan parantaminen sekä erityisryhmille suunnatun asumisen kehittäminen ovat ainakin niitä sisältöjä, joiden varaan maaseudun asuntopolitiikkaa tulisi rakentaa. Pelkästään luonnonläheisyys, vapaus, yhteisöllisyys ja asukkaiden välinen yhteistyö, paikallisuus ja kulttuuriperinteet eivät välttämättä täytä hyvän asumisen edellytyksiä ja jättävät huomioimatta uudenlaiset työskentely- ja oppimismahdollisuudet.

Tutkimuksemme merkittävä havainto on asuntopoliittisten ohjelmien puuttuminen valtaosasta maaseutukuntia. Siksi asuntopoliittisissa ohjelmissa painottuvat kasvavien kaupunkien kysymykset ja tarpeet. Havainto on osin yllättävä, koska tilastoanalyysin perusteella asumiseen liittyvät haasteet ovat myös maaseutukunnissa merkittäviä vaikkakin useasti vastakkaisia suhteessa kaupunkien haasteisiin. Asuntopoliittisten ohjelmien puuttumista voi osaltaan selittää maaseutukunnissa asuntopolitiikan ”ulkoistamisella” kuntien vuokra-asuntoyhtiöille. Tällöin tosin riskinä on, että asumiseen liittyvät kokonaisvaltaiset haasteet esimerkiksi asuntomarkkinoiden dynamiikassa tai palvelujen saatavuudessa jäävät kunnan asuntopolitiikassa taka-alalle.

Tutkimuksessa tehdyt havainnot viestivät siitä, että useassa maaseutukunnassa asuntopolitiikan elinvoimavaikutuksia ei näytetä tunnistavan. Maaseutuasumiseen liittyy kuitenkin merkittäviä mahdollisuuksia elinvoiman kehittämiseen niin pysyvässä kuin kausittaisessakin asumisessa, sillä joustavat työajat sekä vapaa-ajan ja työn tehokas yhteensovittaminen ovat monen työntekijän toive. Kun työpaikka ei ole sidottu fyysiseen työpisteen, voi työpaikka seurata ihmistä. Tällöin etätyö- ja opiskelumahdollisuudet sekä maaseudun kiireetön ja rauhallinen ympäristö tekevät maaseutuasumisesta entistä houkuttelevampaa luovien alojen työntekijöille, yrittäjille ja muille erilaisille muuttajille. Siksi asuntopolitiikan ei pitäisi kuulua pelkästään kasvualueille, koska asumiseen liittyy merkittäviä haasteita ja mahdollisuuksia myös maaseutukunnille.

Lähteet

Vihinen, H., Korhonen, K., Myllymäki, T. & S. Sandqvist (2024). Maaseutubarometri 5.0: Mitä mieltä maaseudusta? <"Linkki