Työvoimapula vai pula työmahdollisuuksista?

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa korostuu ajatus siitä, että maahanmuuttajia tarvitaan maaseudulle paikkaamaan yritysten työvoimapulaa. Näissä visioissa maahanmuuttajat nähdään ryhmänä, joka tulee maaseudulle ennen kaikkea tekemään töitä. Samalla hiljenevät paikkakunnat saavat uusia asukkaita, ja lakkautumisuhan alla olevat palvelut pysyvät toiminnassa. Maahanmuuttajia työllistäneiden työnantajien puheissa toistuukin ajatus maahanmuuttajista ahkerina työntekijöinä, jotka tekevät sellaisiakin töitä, joita paikalliset suomalaiset eivät ole innostuneita tekemään. Ongelmallista kuitenkin on se, mikäli maahanmuuttajista, ”heistä”, muodostuu käsitys yhtenäisenä joukkona, joka tulee maaseudulle tekemään ”meidän” näkökulmasta tarpeellisia asioita: asuttamaan maaseutua ja pitämään yritykset toiminnassa tekemällä töitä, joita muut eivät halua tehdä.

Myös arkipäivän elämä on usein monitahoisempaa ja vähemmän suoraviivaista, kuin mitä julkinen keskustelu antaa ymmärtää. Maahanmuuttajien työllistymiseen liittyvät poliittiset visiot ja maahanmuuttajien kokemukset eivät aina näytä kohtaavan. Työvoimatilanne näyttäytyykin hyvin erilaisena riippuen siitä, keneltä asiasta kysyy. Työllistymiseen liittyen maahanmuuttajien kokemukset ovat vähemmän rohkaisevia, eikä työnsaanti aina näyttäydy helppona.

Olen myös itse kuunnellut lukuisia maahanmuuttajien kertomuksia liittyen maaseudulla asumiseen ja työllistymiseen. Näitä kertomuksia kuunnellessa en ole voinut välttyä ajattelemasta, ovatko maahanmuuttajat tervetulleita maaseudulle ennen kaikkea silloin, jos he ovat valmiita tekemään ahkerasti töitä työvoimapulan aloilla riippumatta siitä, vastaako kyseinen työ heidän koulutustasoaan tai kiinnostuksen kohteitaan. Tarkoittaako ”onnistunut kotoutuminen” sitä, että henkilöllä kyllä on työpaikka, mutta ei sellainen, joka vastaa hänen aiemmin hankkimaansa, mahdollisesti korkeaakin koulutusta?

Se, mitä kulloinkin arvioidaan menestykseksi, riippuu siitä, keneltä kysytään. Kokemuksia on toki monenlaisia, ja osa löytää töitä helposti. Onnistumiset eivät kuitenkaan poista toisenlaista todellisuutta eli että työvoimapulapuheesta huolimatta maahanmuuttajat kohtaavat maaseudulla erilaisia työllistymisen vaikeuksia. Samalla maahanmuuttajien osaaminen jää hyödyntämättä työelämässä.

Maaseutupolitiikan kokonaisohjelmaan on sisällytetty yhtenä teemana osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen. Osallisuus nähdään keinona, joka edistää hyvinvointia, alueiden elinvoimaisuutta, sekä estää eriarvoisuutta. Kokonaisohjelman mukaan osallisuus edellyttää kuulluksi ja nähdyksi tulemista. Myös kokemus johonkin kuulumisesta tarvitsee kokemusta siitä, että on aidosti yhteisön arvostettu ja tarvittu jäsen. Pelkkä työpaikka ei vielä ole tae yhteisön arvostuksesta tai jäsenyydestä, vaan voi lokeroida maahanmuuttajat maaseudun ”toisiksi”, jotka kyllä ovat fyysisesti paikalla, mutta joita kukaan ei oikeastaan tunne tai haluakaan tuntea. Työpaikka ei myöskään vielä takaa sitä, että ihminen kokee tekemänsä työn merkitykselliseksi.

Maaseudun paikkakunnilla asuu monenlaisia maahanmuuttajia. Osalla on korkea koulutus ja takanaan pitkiä työuria vaativissa töissä. Tällaisten ihmisten kokemusten ja osaamisen käyttämättä jättäminen on yksilön ja maaseutualueiden kannalta haaskausta. Ehdotankin, että myös maaseudulla pitäisi tunnistaa se osaaminen mitä maahanmuuttajilla on, ja mahdollistaa näiden erilaisten kyvykkyyksien paikallinen käyttäminen. Tämä edistää myös paikkakunnalle jäämistä: kun yksilö kokee olevansa aidosti yhteisössään tarvittu jäsen, myös hänen kokemuksensa joukkoon kuulumisesta vahvistuu.