Valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden haku vuodelle 2025 on avattu
Rahoitusta on haettavissa seuraavissa teemoissa: Hyvinvointialueet suhteessa maaseudun arkeen ja elinvoimaan, Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan vaikutus maaseutualueilla, Maaseutu, tekoäly ja suuret kielimallit sekä Jokeri. Rahoitushaku on avattu haeavustuksia.fi - valtionavustuspalveluun ja haku päättyy 14.2.2025 klo 16.15.
Hankerahoituksen yleistavoitteet linkittyvät maaseutupoliittisen kokonaisohjelman 2021-2027 toteuttamiseen sekä maaseutupolitiikan neuvoston MANEn tehtävien toteuttamiseen. Hankkeissa painotetaan tutkimuksen ja kehittämisen vuorovaikutusta. Rahoitettavien hankkeiden tulee olla valtakunnallisia ja maaseutupoliittisesti merkittäviä. Määrärahasta ei rahoiteta alueellisia tai paikallisia hankkeita.
Valtakunnallisia maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeita rahoitetaan Maatilatalouden kehittämisrahastosta ja maaseudun kehittämisen momentilta (mom. 30.10.63). Haettavissa on 500 000 euroa.
Maa- ja metsätalousministeriö rahoittaa hankkeet maaseutupolitiikan neuvoston hankeryhmän esityksestä. Hankehaun teemat vuodelle 2025 ovat seuraavat:
Hankehaun teemat
TEEMA 1: Sote-uudistuksen tavoitteet, hyvinvointialueet suhteessa maaseudun arkeen ja elinvoimaan
Tämän hakuteeman tietotarpeeseen johdattelevia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
- Miltä uudistus näyttäytyy maaseutualueiden elinvoiman näkökulmasta: asukkaiden, työntekijöiden (sosiaali-, terveys-, turvallisuus) ja yrittäjien näkökulmista?
- Miten kansallisesti voitaisiin seurata hyvinvointialueiden toimintaa ja päätöksiä maaseutuun kohdistuvia vaikutusten osalta?
- Miten hyvinvointialueet näkevät itsensä aluekehittämisen toimijoina?
- Mitä tilastot kertovat, kun mennään keskiarvoista maaseudun paikalliskeskuksiin, harvaan asutuille alueille ja hyvinvointialueiden reuna-alueille?
- Minkälaisia vaikutuksia uusilla hyvinvointialueilla on maaseutualueiden palveluihin, työpaikkoihin, yrittäjyyteen, hankintoihin?
- Minkälaisia vaikutuksia uusilla hyvinvointialueilla on ihmisten luottamuksen kokemukseen?
- Miten hyvinvointialueet tunnistavat, tunnustavat ja hallitsevat maaseutualueiden erityispiirteitä omassa valmistelussaan, päätöksenteossaan ja palveluiden järjestämisessä?
- Millä välineillä ja millä tietopohjalla päätöksiä valmistellaan ja tehdään?
- Miten hyvinvointialueet toimivat yhteistyössä palveluiden järjestämisessä, ajatellen erityisesti hyvinvointialueen reuna-alueita?
- Millä tavalla hyvinvointialueiden päätökset vaikuttavat maaseutualueilla asuviin naisiin?
TEEMA 2: Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan vaikutus maaseutualueilla
Tämän hakuteeman tietotarpeeseen johdattelevia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
- Mikä on poliittisten päättäjien mielikuva kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan merkityksestä, toimintaedellytyksistä ja vaikuttavuudesta maaseutualueilla?
- Millä tavalla kansalais- ja vapaaehtoistoimintaan kohdistuvat odotukset, tarpeet ja tehtävät ovat sopusoinnussa rahoituksen kanssa?
- Minkälaisia esteitä ja/tai haasteita kansalais- ja vapaaehtoistoiminnalle maaseutualueilla on?
- Minkälaisia vaikutuksia (kerrannaisvaikutuksia) esteistä ja/tai haasteista jo aiheutuu aluetaloudelle ja voi aiheutua tulevaisuudessa aluetaloudelle?
- Millä tiedoilla ja tavoilla voidaan todentaa kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan merkitys, vaikutus ja vaikuttavuus maaseutualueilla?
- Millä tavoilla vaikuttavuuden todentaminen pitäisi tehdä kansallisella tasolla?
- Mitä tilastot kertovat, mitä tilastoja tarvitaan ja kenen vastuulla tiedon tuottaminen ja kokoaminen on/olisi?
- Mitä kertovat asiantuntijat?
TEEMA 3: Maaseutu, tekoäly ja suuret kielimallit
Tämän hakuteeman tietotarpeeseen johdattelevia kysymyksiä ovat esimerkiksi:
- Mitkä ovat tekoälyn mahdollisuudet ja rajallisuudet maaseutualueiden elinvoiman uudistamiseen liittyen?
- Millä tavalla tekoälyä hyödynnetään ja voitaisiin hyödyntää ajatellen yrittäjyyttä, elinkeinojen kehittämistä, arvoketjujen parantamista ja kansallisten lisäarvotavoitteiden toteutumista niin maaseutualueilla kuin pienten kuntien ja maaseutualueiden elinvoiman uudistumisessa?
- Mitä asioita tulee tunnistaa ja tunnustaa liittyen tekoälyn rajallisuuksia ja ennakkoasenteita, kun ajatellaan ”maaseutua”?
TEEMA 4: Jokeri
Tämän avoimen teeman sisällä tuotetaan uutta tutkimus- ja kehittämishankkeeseen perustuvaa tietoa, jonka avulla voidaan vauhdittaa maaseutupoliittisen kokonaisohjelman tavoitteiden toteuttamista ja/tai toiminnallistamista.
Hakemuksen tulee täyttää yleiset valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden ehdot.
Määrärahan hakeminen ja rahoituspäätökset
Hankkeeseen haetaan alustalla haeavustuksia.fi. Hakulomake täytetään verkossa.
- Hakemukset tulee jättää haeavustuksia.fi -järjestelmän kautta viimeistään 14.2.2025 klo 16:15.
- Rahoituspäätökset pyritään tekemään 9.5.2025 mennessä.
Katso myös hakuilmoitus maaseutupolitiikansivuilta (hakuilmoitus + täydentävää ohjeistusta)
Lisätietoja
Hankehaun teemoista ja hankerahoituksen menettelytavoista antavat lisätietoja:
Sami Tantarimäki, erityisasiantuntija, sami.tantarimaki@gov.fi, puh. 050 431 2569