Voima asuu meissä! Paikallisen kehittämisen visio

Paikalliset yhteisöt ovat toimivan arjen ja kestävän yhteiskunnan perusta. Ne rakentavat hyvinvoivaa ja kestävää yhteiskuntaa. Paikallisten yhteisöjen toiminta vahvistaa osallisuutta ja demokratiaa. Näin toteaa yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmä (YPK) tuoreessa visiossaan.

YPK visio


Tulevaan EU:n rahastokauteen alhaalta ylös -ajattelua – paikallisia yhteisöjä kannattaa tukea

Tulevan rahastokauden 2028+ valmistelu on EU:ssa jo käynnissä. YPK-työryhmä tuo keskusteluun yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen näkökulmaa ja esittää tuleviin politiikkatoimiin paikallisyhteisöjä vahvistavia toimintaperiaatteita. Toiminta yhdessä paikallisten ihmisten kanssa tulee olla tunnustettu ja tunnistettu resurssi myös alueiden kehittämisessä. Myös hyvinvointialueet tarvitsevat paikallisia yhteisöjä osallisuuden edistämisessä ja paikallisten palvelujen tukena.

YPK-työryhmä pitää tärkeänä, että Suomi ajaa EU-pöydissä yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen vahvistamista. Se on osoittautunut toimivaksi välineeksi erityisesti maaseudun kehittämisessä. Paikallista alhaalta ylös lähtevää toimintaa tarvitaan myös kaupungeissa. EU-politiikkojen toimeenpanossa yhteisölähtöinen paikallinen kehittäminen eli Leader-toimintatapa tuo EU:n lähemmäs kansalaisia. Kansainvälisen yhteistyön ja verkostojen kautta Leader myös yhdistää paikallisia yhteisöjä Euroopassa.

Muutoksen avaimet löytyvät kylistä ja kortteleista

Ilman toimivia paikallisia yhteisöjä yhteiskunta ei pysty vastaamaan kriiseihin, todetaan paikallisen kehittämisen visiossa. Globaalit haasteet, kuten ilmastonmuutos, pandemia ja väestön ikääntyminen näkyvät ihmisten arjessa. Kestävyysmurroksen haasteiden ratkaisemiseen tarvitaan arjen neuvokkuutta ja paikallistuntemusta. Paikallisilla yhteisöillä, ihmisillä ja yrityksillä on ideoita, osaamista ja ratkaisuja. Maapallo tarvitsee paikallisia luonto- ja ilmastotekoja.

Aktiivinen ja elinvoimainen kansalaisyhteiskunta on tunnistettu myös Petteri Orpon hallitusohjelmassa keskeiseksi osaksi toimivaa demokratiaa. YPK-työryhmä edistää osaltaan kansalaistoiminnan mahdollisuuksia.

YPK-työryhmän tehtävät liittyvät käynnissä oleviin hankkeisiin, kuten kansalaistoimintastrategiaan, demokratiaohjelmaan ja esimerkiksi VN TEAS –hankkeeseen Kansa osaa, sopeutuu ja muuntaa! Paikallinen kansalaistoiminta yhteiskunnan resilienssin lisääjänä. Tulevana syksynä työryhmä järjestää opintomatkan Itävaltaan, jossa on onnistuneesti hyödynnetty eri EU-rahastoja paikallisessa toiminnassa.

YPK-työryhmä pähkinänkuoressa

Yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen työryhmä vahvistaa yhteisölähtöisen paikallisen kehittämisen periaatteisiin nojaavia toimintatapoja sekä lisää paikalliskehittäjien sekä maaseutu-, kaupunki- ja saaristotoimijoiden välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä. Työryhmän ovat asettaneet kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä ja maaseutupolitiikan neuvosto vuosille 2021-2025. Työryhmässä on noin 20 jäsentä edustaen hallintoa eri tasoilta, järjestöjä ja tutkijoita.

Lisätietoja:

YPK-työryhmän sihteerit,

erityisasiantuntija Laura Jänis, maa- ja metsätalousministeriö, puh. 050 4680 042

Leader-työn kehittämispäällikkö Heli Walls, Suomen Kylät ry, puh. 045 327 1117

  • Jänis, Laura

    erityisasiantuntija, YPK-työryhmän sihteeri, maa- ja metsätalousministeriö

    Sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@gov.fi
    Puhelinnumero: +358295162090

    Toimin maaseudun kehittämisen tehtävissä ja päävastuullani on Leader-toiminta. Peruskallioni on hiljenevässä Ryhälän kylässä Puumalassa. Työssäni pääsen tutustumaan ympäri Suomen ihmisiin ja yhteisöihin, jotka valavat uskoa tämän maan tulevaisuuteen.

  • Walls, Heli

    YPK-työryhmän sihteeri, Leader-työn kehittämispäällikkö / Suomen Kylät ry

    Sähköpostiosoite: heli.walls@suomenkylat.fi
    Puhelinnumero: +358 (0)45 327 117